Åbo Akademin säätiön museoille myönnettiin Ekokompassi-sertifikaatti

Åbo Akademin säätiön museoille – Sibelius-museolle, Ett Hem -museolle ja Casa Haartmanille – on 12. joulukuuta 2023 myönnetty Suomen luonnonsuojeluliiton Ekokompassi-sertifikaatti. Sertifikaatti on tunnustus määrätietoisesta, ulkopuolisen asiantuntija-auditoijan tarkastamasta ympäristötyöstä.

Ympäristöjärjestelmä auttaa museoita tarkastelemaan toimintaansa ympäristönäkökulmasta ja huomioimaan tämän toimintansa kaikilla tasoilla. Työ ympäristöjärjestelmän kanssa alkoi toiminnan ympäristövaikutusten selvittämisellä ja tunnistamalla sellaisia toimintoja, joissa museot voisivat parhaiten kehittää ympäristötyötään. Museoiden yhteinen ympäristöjärjestelmä otettiin käyttöön kesäkuussa 2023.

– Olemme rakentaneet ympäristöohjelman, joka sisältää suurempia ja pienempiä, tulevan kolmevuotisjakson aikana toteutettavia toimenpiteitä. Ohjelmaa päivitetään säännöllisesti, ja kolmen vuoden jälkeen se uudistetaan sertifikaattiin liittyvän uuden auditoinnin yhteydessä, asiakaspalvelukoordinaattori Anna Engberg kertoo.

Ympäristöohjelma sisältää mm. energiansäästöön, materiaalien käyttöön, viestintään ja luonnon monimuotoisuuteen liittyviä toimenpiteitä.

– On ollut ilo huomata koko organisaatiomme hyvin positiivinen ja luonnollinen suhtautuminen ympäristöasioiden kanssa tehtävään työhön. Ympäristötyö ei lopu koskaan, vaan se on jotain, joka on sisällytettävissä kaikkeen museoissa tekemäämme työhön, lisää museojohtaja Teemu Kirjonen.

Ympäristöjärjestelmän kanssa työ alkoi osana Varsinais-Suomen museoiden Ympäristölupaus-hanketta. Hankkeessa 13 ammatillista museota kehitti toimintaansa ja tarkasteli omaa toimintaympäristöään kriittisesti ekologisen kestävyyden näkökulmasta.

Kukin museo toteutti hankkeen aikana vähintään yhden toimenpiteen, joka tähtäsi joko ilmastokuorman pienentämiseen (hiilijalanjälki) tai positiiviseen ympäristövaikutukseen (ekologinen kädenjälki). Hankkeen tuloksena museot omaksuivat uusia, ekologisesti kestävämpiä toimintatapoja ja jakoivat tietoa sekä toimintamalleja mukana olevien museoiden lisäksi myös laajemmin käyttöön.

Lisätietoja:
Teemu Kirjonen, museojohtaja, Åbo Akademin säätiö
puh. 050 518 4597, teemu.kirjonen@stiftelsenabo.fi