Taidekonsepti
Astra-rakennuksen ympäristössä on läsnä erilaisia historiallisia kerrostumia. Lähihistorian näkyvimpänä kerroksena toimii vuonna 1969 valmistunut Gadolinia-rakennus, jonka rakenteita uudisrakennukseen konkreettisesti jää jäljelle. Tontilla tehdyissä arkeologisissa kaivauksissa maan uumenista löytyi jälkiä Turun paloa edeltävästä rakennuskannasta, itse palo on puolestaan näkyvissä maan sisällä hiiltyneenä kerroksena. Paikat ovat siis aikaan sidottuja ja pitävät sisällään erilaisia ajan jälkiä ja muistumia, jotka kytevät näkyvien arkkitehtonisten rakenteiden alla. Nämä historialliset kerrokset muodostavat paikan moniulotteisen identiteetin.
Astran taiteen lähtökohtana on tehdä tätä polttavaa aikaa näkyväksi. Astran taiteessa aika ei välttämättä ole lineaarista eteenpäin kulkevaa virtaa vaan maan sedimenttikerroksista huutelevaa kiertoa.
Aika on myös kokemuksellista. Jaetusta aikajärjestelmästä huolimatta koemme ajan eri tilanteissa eri tavoin, välillä aika tuntuu matelevan ja välillä päivät vilahtavat silmissä. Astrassa kestävästi toteutettu taide tekee aikaa koettavaksi ja jaettavaksi saavutettavalla tavalla.
Erityyppiset ja eri tiloihin sijoitetut teokset edustavat erilaisia ’aikavyöhykkeitä’ tai ajan kudelmia. Erilaiset teokset tekevät taiteesta saavutettavaa tilan erilaisille käyttäjille.
Konsepti
Astran taidekonsepti lähestytään kolmen eri hankkeen kautta.
HANKE 1
Hidas aika – ulkotilojen taide
Astran ympäristössä erilaiset aikakerrostumat ovat konkreettisesti näkyvissä eri aikakausien rakennusten kautta. Ulkotiloihin sijoitettavan taiteen yhtenä lähtökohtana voi olla kurkottaa näiden näkyvien kerrostumien yli ja luoda yhteys hitaaseen aikaan (deep time). Toisaalta teos voi kutoa tilan näkyviä aikakerrostumia yhteen tai inspiroitua ympäristön eri aikakerrostumista. Vaikka teoksesta tavoitellaan pysyvää osaa Astran korttelia, teos voi myös muuntua todella hitaasti ajan saatossa esimerkiksi materiaalisuuksien ja erilaisiin luonnon- tai avaruuden kiertokulkuihin kurottamalla.
Ulkotilojen teoskokonaisuus voi olla moni- tai yksiosainen. Teos rikastuttaa Astran piha-alueita ja luo oman kerroksen, joka voi avata kokijan aistimaan paikan moniuloitteista identiteettiä ja kerrostumia. Se voi toimia maamerkkinä, olla yllättävä aarre korttelin keskellä tai vahvistaa esimerkiksi takapihan oleskelu- ja kohtaamispaikan roolia.
https://stiftelsenabo.fi/fi/hilda-hellstromin-teos-voitti-astra-rakennuksen-taidekutsukilpailun
HANKE 2
Ajan kanssa – Sisätilojen kokonaisuus
Arkkitehtuurin osalta Astran sisätiloissa nivoutuu yhteen 1960-luvun lopun Gadolinia-rakennuksen jäänteet sekä uudisrakennuksen elegantti ja selkeillä materiaaleilla pelaava 2020-luvun kerrostuma. Sisätiloissa teoskokonaisuus linkittyy enemmän omaan aikaamme ja ns. historialliseen aikaan eli kirjoitettuun historiaan
Lähtökohtana voi myös olla paneutuminen oman aikamme polttaviin kysymyksiin, jotka nousevat erityisesti Åbo Akademin yliopistoyhteisön työstä ja sisältä.
Lue lisää: Astraan hankitaan turkulaisen kuvataiteilija Jouna Karsin tilaustyö
HANKE 3
Kohtaamisia ajassa – käsitteellinen teos
Taidehankintojen kolmannessa hankkeessa tutkitaan taiteen mahdollisuuksia käsitteellisellä tasolla tai hetkessä. Tämä aineettomampi teos voi limittyä temaattisesti jaettuihin kokemuksiin, hetkellisyyteen ja tulevaisuuden kuvitteluun. Teos voi sisältää fyysisiä elementtejä tai olla aineettomampi sukeltaen ajan sykleihin.