Martha ja Albin Löfgrens kulturfond -rahasto tukee suomenruotsalaista kulttuuria 281 000 eurolla

Martha ja Albin Löfgrenin kulturfond -rahasto on tukenut kulttuurihankkeita yhteensä 281 000 eurolla vuoden 2023 aikana. Rahasto ylläpitää suomenruotsalaista kulttuuria sekä ruotsin kielellä tapahtuvia opetus- ja koulutusprojekteja Suomessa, etenkin Turunmaalla.

Kulttuuri-, opetus- ja koulutusalojen hankehakemukset käsiteltiin syyskuun haussa yhteistyössä Svenska kulturfondenin kanssa. Hakuajan 1.–30.9.2023 puitteessa saapui 107 hakemusta, joista tukea myönnettiin 41:lle hakijalle, yhteensä 120 000 euroa. Martha ja Albin Löfgrens kulturfond -rahastosta myönnettyjen apurahojen määrä vaihtelee 800 eurosta 7000 euroon. Apurahoja myönnettiin muun muassa erilaisiin Turun saaristossa toteutettaviin musiikkifestivaaleihin sekä projekteihin kuvataiteen, teatterin, tanssin ja musiikin aloilla. Myös liikuntapedagogiikkaan liittyviä hankkeita sekä kulttuurihistoriallisesti merkittäviä projekteja tuetaan. Lisäksi on myönnetty avustuksia viidelle hankkeelle (yhteensä 161 000 euroa) laajempien tai strategisesti merkittävien hankekokonaisuuksien toteutukseen.

Åbo Akademin säätiön vuodesta 2020 hallinnoimalla Martha ja Albin Löfgrens kulturfond -rahastolla on pitkä historia. Rahastolla on vahva yhteys Paraisten paikallisyhteisöön ja se perustettiin silloisen Pargas Kalkbergs Aktiebolagin 20-vuotisjuhlan yhteydessä marraskuussa 1918.

Myönnetyt apurahat on koottu rahaston verkkosivuille: https://stiftelsenabo.fi/lofgrens-kulturfond/