Seminaarikurssilta lähtölaukaus yrityksen perustamiseen

Vaasalainen Camilla Mattjus osallistui syksyllä 2019 Åbo Akademin säätiön tutkimuslaitoksen rahoittamaan seminaarikurssiin Business Essentials for Scientists (Liiketoiminnan perusteet tutkijoille). Kurssi on suunnattu Åbo Akademin ja Turun yliopiston jatko-opiskelijoille ja tutkijoille. Tarkoituksena on lisätä opiskelijoiden tietämystä yrittäjyydestä, yritystoiminnasta, start-up-yrittämisestä sekä tutkimustulosten kaupallistamisesta. Mattjus kuuli kurssista toimiessaan tutkimusassistenttina Åbo Akademissa ja innostui heti mahdollisuudesta osallistua.

Mattjus työskentelee sairaanhoitajana Vaasan keskussairaalassa. Hän on aina tiennyt, että haluaa työssään auttaa muita ihmisiä, joten hoitoala oli luonnollinen uravalinta. Hän on suorittanut Arcadassa YAMK-tutkinnon Global Health Care -koulutusohjelmassa. Parhaillaan hän viimeistelee opintojaan Åbo Akademissa hoitotieteen maisterin tutkintoa varten.

Olen erittäin kiinnostunut hoidon kehittämisestä teknologian avulla.

Sivuaineena Mattjus opiskelee hyvinvointiteknologiaa, jota hän voi hyödyntää perustamassaan yrityksessä. – Olen erittäin kiinnostunut hoidon kehittämisestä teknologian avulla. Siksi olen perustanut yrityksen, joka kehittää terveydenhoitoalalla käytettäväksi tarkoitettua ohjelmistoa.

Yritysidea potilasturvallisuuden parantamiseksi

Mattjus osallistui kurssille syksyllä 2019 ja sanoo sen olleen itselleen hyvin hyödyllinen. – Kurssi oli erittäin antoisa. Yrittäminen kiinnostaa minua, ja kurssilla suurin osa oli minulle uutta, koska olin aikaisemmin keskittynyt lähinnä terveydenhoitoalaan. Kurssipaikkana Spark Up -yhteisö oli myös uskomattoman inspiroiva.

Kurssilla oli useiden omien luennoitsijoiden lisäksi vierailevina luennoitsijoina eri alojen asiantuntijoita. Kurssilaiset tapasivat muun muassa Business Finlandin edustajan, joka kertoi erilaisista tukimuodoista ja tuen myöntämisen kriteereistä. – Pidin arvokkaana sitä, että voimme esittää omia kysymyksiämme suoraan eri instituutioiden edustajille.

Mattjus sanoo kurssin olleen erityisen antoisa hänelle itselleen, koska hänellä oli ollut jo yli vuoden ajan yritysidea olemassa eli konkreettinen suunnitelma, jota hän saattoi työstää edelleen. BES-kurssi oli lähtölaukaus oman yrityksen perustamiseen. – Kävimme läpi esimerkiksi, miten laaditaan liiketoimintasuunnitelma ja liiketoimintamallien analyysi tai milloin kannattaa hakea patenttia. Harjoittelimme myyntipuheita esittelemällä liikeideoitamme toinen toisillemme. Se oli todella hyödyllistä.

Kurssi oli erittäin antoisa. Yrittäminen kiinnostaa minua, ja kurssilla suurin osa oli minulle uutta, koska olin aikaisemmin keskittynyt lähinnä terveydenhoitoalaan.

Mattjus perusti COMPALL-yrityksen helmikuussa 2020. Tavoitteena on kehittää ohjelmisto, jolla voidaan edistää ja ylläpitää sairaanhoitohenkilöstön osaamista ja siten parantaa potilasturvallisuutta. Parhaillaan Mattjus kehittää yhdessä yrityskumppaniensa (Johnny Backlund, David Björklund, Simon Långsjö ja Matias Risikko) kanssa demoversiota, jonka toivotaan valmistuvan alkusyksystä 2020. Sitten on vuorossa sijoittajien etsintä ja ”pitchaus”, jota myös käsiteltiin kurssilla.– Kurssilla opimme, miten oma idea myydään ns. hissipuheella eli kerrotaan siitä niin lyhyesti ja ytimekkäästi, että saadaan sijoittaja vakuuttuneeksi yhden hissimatkan aikana.

Tutkimuslaitos tukee innovaatioita

Åbo Akademin säätiön tutkimuslaitos edistää tieteellistä tutkimusta rahoittamalla strategisia tutkimushankkeita, joilla on potentiaalia saavuttaa menestystä niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Åbo Akademin ja säätiön tutkimuslaitoksen tavoitteena on tukea tutkijoita ja tutkimusprojekteja tieteellisen tiedon soveltamisessa, jotta uusi tieto saadaan hyödyttämään koko yhteiskuntaa.

Tutkimuslaitoksen yhtenä painopistealueena ovat innovaatiot. Tutkimuslaitos tukee Åbo Akademin tieteellisen tiedon ja innovaatioiden kaupallistamistyötä ja tuotteistamishankkeita, kuten Innovation Catalyst – ideakilpailua, Åbo Akademin osallistumista SLUSH- ja SHIFT-tapahtumiin sekä Business Essentials for Scientists -kurssia.

Mattjus listaa kurssin kolme tärkeintä antia:

1. Opin tekemään liiketoimintasuunnitelman ja ymmärsin, mitä kaikkea täytyy ottaa huomioon ennen yrityksen perustamista.

2. Sain tietoa rahoituksesta: mitä varten ja mistä rahoitusta voi hakea sekä miten hakemukset kannattaa laatia.

3. Tapasin pikatreffeillä oman yrityksen perustaneita, jotka kertoivat omia kokemuksiaan ja vinkkasivat, mitä kannattaa ja mitä ei kannata tehdä.

Kokonaisuudessaan tutkimuslaitos osoittaa Åbo Akademille rahoitusta vuosittain noin 3 miljoonaa euroa. Åbo Akademin säätiön tutkimuslaitos on myöntänyt Åbo Akademille kaupallistamisrahoitusta noin 100 000 euroa vuodessa ajanjaksolla 2011–2019. Tutustu Tutkimuslaitoksen toimintaan.