Stipendi antoi Valtteri Satomaalle mahdollisuuden kehittää kiinnostustaan ruotsin kieleen

Monelle opiskelijalle henkilökohtainen talous on keskeinen kysymys, ja opintotuen riittäminen on haaste. Jos menot kaiken lisäksi kasvavat, on tilanne vielä vaikeampi. Stipendi Åbo Akademin säätiön hallinnoimasta rahastosta tuo tervetulleen lisän opiskelijan arkeen.

Oululainen Valtteri Satomaa muutti Turkuun syksyllä 2017 opiskellakseen ruotsin kieltä Åbo Akademissa. Suomea äidinkielenään puhuvalle oli iso askel hakea kouluruotsipohjalta ruotsinkieliseen yliopistoon.

– Ennen opintojen aloittamista en puhunut ruotsia. Vaikka ruotsi taipui alussa erittäin hitaasti, minut otettiin hyvin vastaan ja sain helposti hyviä opiskelukavereita. Alussa jouduin suunnittelemaan lauseet valmiiksi päässäni, ennen kuin pystyin puhumaan. Opiskeleminen oli helpompaa, olenhan aina ollut hyvä lukemaan ja kirjoittamaan ruotsiksi, Satomaa kertoo.

Ensimmäisen kerran Satomaa kuuli puhuttavan Åbo Akademista seitsemännellä luokalla, kun hänen opettajansa mainitsi, että Suomessa voi opiskella ruotsiksi yliopistossa.

– Silloin se tuntui vielä kaukaiselta haaveelta, Satomaa toteaa. Vaikka ruotsin kieli kiinnosti Satomaata, eivät kieliopinnot tuntuneet oikealta valinnalta ja hän päätti hakea opiskelemaan yhteiskuntatieteitä. Nykyiset opinnot ovat kiinnostaneet kolmannen vuosikurssin opiskelijaa siinä määrin, että Salomaalla oli vaikeuksia valita suuntautumista. Yhteiskuntatieteiden opiskelijat valitsevat suuntautumisensa kahdeksasta linjasta, joista Satomaa valitsi valtiotieteen pääaineekseen ja julkishallinnon sivuaineekseen.

Margit ja Erik Sarlinin stipendirahasto

Helmikuussa 2020, juuri ennen koronapandemian rantautumista Suomeen, Satomaa sai kesätyöpaikan Ahvenanmaan verovirastosta. Hän otti paikan innolla vastaan, vaikka pesti tarkoittikin, että vuokrakulut tuplaantuisivat. Samoihin aikoihin Satomaa sai sähköpostitse tietoa stipendeistä, joita Åbo Akademin opiskelijat voivat hakea.

Åbo Akademin säätiö hallinnoi satoja stipendirahastoja, joiden avulla tuetaan opiskelijoita ja tutkijoita. Jokaisella rahastolla on omat, lahjoittajien toiveiden mukaan laaditut kriteerit stipendien myöntämiselle.

Satomaa haki ja hänelle myönnettiin stipendi Margit ja Erik Sarlinin stipendirahastosta. Erik Sarlin (1906–1975) oli menestynyt yritysjohtaja ja suomalainen teollisuusvaikuttaja, joka oli perustamassa Oy Seta Ab:ta (sittemmin E. Sarlin ja nykyään Sarlin Group Oy Ab) ja toimi myöhemmin Paraisten Kalkkivuori Oy:n (sittemmin Partek) toimitusjohtajana. Erik Sarlin oli myös yhteiskunnallisesti aktiivinen ja toimi monessa luottamustehtävässä.

Margit ja Erik Sarlinin stipendirahasto tukee Åbo Akademissa opiskelevia suomenkielisiä kauppatieteiden, yhteiskuntatieteiden ja kemiantekniikan opiskelijoita, jotka haluavat parantaa ruotsin kielen taitojaan opintojen tai työharjoittelun kautta.

– On hienoa, että on olemassa stipendejä ruotsin kielestä kiinnostuneille suomenkielisille, Satomaa toteaa.

Selvyyttä tulevaisuudensuunnitelmiin

Stipendi antoi Satomaalle taloudellisen mahdollisuuden lähteä Ahvenanmaalle kesätöihin tuplavuokrakuluista riippumatta. Hän työskenteli Maarianhaminassa huhti-elokuun ajan ja kuvailee kokemusta monella tapaa antoisaksi:

– Opin aivan valtavasti! En ole edes lukenut vero-oikeuden kurssia, joten Ahvenanmaan verovirastossa oli paljon uutta opittavaa, Satomaa naurahtaa.

Aika Ahvenanmaalla antoi Satomaalle myös kipinän kandidaatintutkielmaan.  Satomaa aikoo kirjoittaa Suomen kaksikielisyydestä ja kielilaista, tai aiheesta, joka liittyy yksikieliseen Ahvenanmaahan.

Urasuunnitelmatkin selkiytyivät Ahvenanmaalla – Satomaa haluaa tulevaisuudessa työskennellä ruotsin kielen aseman ja Ahvenanmaan asioiden parissa. Unelmien työ olisi olla Ahvenanmaan maaherra. Koronasta huolimatta moni asia on mennyt todella hyvin. 2020 on ollut minun vuoteni, Satomaa toteaa.

Valtteri Satomaan top kolme 2020:

1. Koronaviruspandemian ja valmiuslain voimassaolon seurauksena sain viettää enemmän aikaa kotiseudullani Oulussa

2. Poikkeuksellisen vaikeista ajoista huolimatta onnistuin saamaan kesätyön.

3. Kesätyö liittyi opintoihini ja sain syventää viranomais- ja lakiterminologian osaamistani ruotsiksi.

Lue myös artikkeli Kuka oli Erik Sarlin?