Timo Ketonen ja Anette Ståhl lahjoittavat 200 000 euroa Åbo Akademin poikkitieteelliselle meritutkimukselle

Yrittäjä ja TS-Yhtymän hallituksen puheenjohtaja Timo Ketosen ja tämän puoliso Anette Ståhlin nimeä kantava säätiö on tehnyt 200 000 euron suuruisen lahjoituksen Åbo Akademin poikkitieteelliselle HAVET-tutkimusprofiilille ja meribiologian tutkimukselle. 

”Olemme olleet pitkään huolissamme Saaristomeren tilasta, ja tämä vain korostui, kun muutimme Nauvon Lillandetiin syksyllä 2020. Haluamme tehdä aktiivista työtä puhtaan ja elinvoimaisen saariston puolesta, ja stipendirahastomme tarkoitus on edistää meribiologian tutkimusta ja myöntää stipendejä lahjakkaille tutkijoille ja Pro Gradu -opiskelijoille Åbo Akademin tutkimusprofiilissa THE SEA ja erityisesti Ympäristö- ja meribiologia-aineessa,” kertovat Timo Ketonen ja Anette Ståhl.

Timo Ketonen ja Anette Ståhl

”Yrittäjänä minua sekä puolisoani ilahduttaa, että tutkimusprofiili on poikkitieteellinen ja sisältää myös yrittäjyyttä. Marraskuun alussa järjestimme hyväntekeväisyyskonsertin, Saaristomerikonsertin, ja kiitämme stipendirahastoomme tapahtuman yhteydessä saamistamme lahjoituksista. Suurin osa 200 000 euron lahjoituksesta on kuitenkin meidän panoksemme, ja pääomaa voidaan kasvattaa ajan myötä. Uskomme Åbo Akademin säätiön hoitavan rahastoamme vastuullisesti”, sanoo Ketonen.

HAVET on yksi Åbo Akademin strategisista tutkimusprofiileista, yhteistyössä Turun yliopiston kanssa. Tutkimusprofiili perustettiin Suomen Akatemian rahoituksella vuonna 2017. Kestävän meritieteen keskus (Centre for Sustainable Ocean Science) on yksi neljästä tutkimusyksiköstä, jotka nimitettiin Åbo Akademin huippuyksiköiksi vuosille 2024–2028.

”Olemme erittäin iloisia ja kiitollisia lahjoituksesta, joka mahdollistaa uusia ja innovatiivisia meribiologian sekä poikkitieteellisen merentutkimuksen tutkimusprojekteja Åbo Akademilla. Pitkäaikainen tuki antaa tutkijoille ja opiskelijoille mahdollisuuden tutkia myös ideoita, jotka eivät sovi perinteisiin tieteenalakohtasiin stipendihakuihin. Teemana meri ja kestävyys on äärimmäisen ajankohtainen sekä paikallisesti että maailmanlaajuisesti, kuten muun muassa YK:n merentutkimuksen vuosikymmen ja sininen talous todistavat”, sanoo Anna Törnroos-Remes, Ympäristö- ja meribiologian ja HAVETin apulaisprofessori sekä Åbo Akademin Luonnontieteiden ja tekniikan tiedekunnan Kestävän meritieteen keskuksen tutkimusjohtaja.

Åbo Akademin Ympäristö- ja meribiologian apulaisprofessori, HAVET-tutkimusjohtaja Anna Törnroos-Remes

Anette Ståhl och Timo Ketonens stipendiefond för Havet och Hållbarhet on vuonna 2022 perustettu yksityinen rahasto, jota Åbo Akademin säätiö hallinnoi.

”Åbo Akademin säätiön tarkoitus on Åbo Akademin tukeminen ja olemme kiitollisia Ketosen ja Ståhlin lahjoituksesta sekä heidän osoittamastaan luottamuksesta säätiötä kohtaan. Varoilla perustamme rahaston, jonka tuotto käytetään Åbo Akademin HAVET-tutkimusprofiilin sekä meribiologian tutkimuksen tutkijoiden ja opiskelijoiden tukemiseen”, Åbo Akademin säätiön toimitusjohtaja Lasse Svens kertoo. 

Lisätiedot:

Lasse Svens, toimitusjohtaja, Åbo Akademin säätiö, 050 056 2945, lasse.svens@stiftelsenabo.fi

Anna Törnroos-Remes, apulaisprofessori, Åbo Akademi, 041 434 1741, Anna.M.Tornroos@abo.fi

Timo Ketonen, yrittäjä A’Pelago Experience Ab ja TS-Yhtymän puheenjohtaja, 0400 831 205, timo.ketonen@apelago.fi

Kuvat: Studio Koo Photography